"Hyvää iltaa vain kaikille, tulin vain nopeasti kylään sillä täällä on jotakin minulle kuuluvaa." Kuolema astuu esiin ja naurahtaa. Kaikki ovat järkyttyneitä ja Briitta on piiloutunut vessaan. "Sinä siinä, oletko Nora?" Kuolema kysyy. "Ky-ky-kyllä olen." Nora vastaa peloissaan. "Hah, ei voi olla totta mikä perhe mulle sattuikaan, mulla on sulle vähän paljastettavaa." Kuolema sanoo ivallisesti. "Sun anoppis kauhean ilkeä aina on, siihen syy sun äitis on. Sun anoppi salaisuutta kantaa, piiloitellut sitä tähän päivään varmaan. Sulla kaunis äiti oli, Odette nimeltään, hän rakastui väärään mieheen, elikkä Aleksanderin isään. Sitä ei anoppis kestänyt, kun Samuel korppi Äitisi takia on hänet jättänyt. Briitta muhun yhteyttä otti, pyysi kuolemaa korjaamaan täyspotti. Näännyttää mun piti sun äiti ja Samuel parka, siitä vastuussa on sun Anoppi vanha. Tänään mä sun Anoppis vien, salaisuus paljastukoon ja kuoleman porteille Briitta astukoon."
Ylpeä äiti. Niin Noelista kasvoi pikkuinen hurmuri. Siitä alkoi potta, kävely ja puhumis rumba. "Briitta osti uninallen pojalle lahjaksi." Aleksander tokaisee innoissaan ruokapöydässä. "Aijaa, hänellä kyllä on jo sellainen." Nora vastasi Briitta puri hampaita yhteen ja ajatteli että kyllä se siitä. Heillä oli paljon tekemistä hillitäkseen itsensä, sillä eihän Noelin tarvitse aikuisten kahinoita kuunnella. Briitta tunsi myös syyllisyyttä siitä, että hänen takiaan Noelilla ei ole muita isovanhempia. Hän usein oli miettinyt kuinka Odette ja Samuel olisi pikkuista rakastaneet. Sitten oli Noran vuoro puhaltaa kynttilät. Briitta ei tykännyt yhtään Noran kakusta, mutta pisti väkisin suuhunsa. Tälle pikku vekkulille maistui myös kakku ja hän on melkoisen sottaisa. Sottaisa taitaakin olla hänen luonteenpiirteensä. Briitta & Noel lähti ulkoilemaan jos vaikka uni tulisi. "Äitini ja Noel lähti ulos, meillä olisi hetki aikaa toisillemme.&q